FixC: 07-24
Näyttelyn nimi tulee vuosista, jonka FixC osuuskunta on toiminut näyttelyajankohtaan mennessä. Näyttelyssä esitetään laaja kattaus korkealuokkaista taidetta MUseum of Teletext Artista (MUTA) ja VILKE -kokoelmasta.
VILKE kiittää ja kumartaa!
Näyttely on samalla viimeinen kerta, kun FixC osuuskunnan vuonna 2013 perustama sähköisen taiteen VILKE-kokoelma esittäytyy. VILKE-kokoelman tarkoituksena oli tuoda yhteen useita syntyhetkellään ajankohtaisia teoksia, joiden idea, struktuuri tai toiminta liittyy olennaisesti niissä harjoitettuun teknologiaan. Vilke-kokoelman avulla haluttiin nostaa uudelleen esiin monia museokokoelmien sekä suomalaisen taidehistorian virallisen kaanonin ulkopuolelle jääneitä taideteoksia. Tässä myös onnistuttiin, mutta nyt on aika antaa pallo seuraaville toimijoille.
Esillä olevista kokoelmateoksista Philip von Knorringin videomonitori-installaatio Bevakad (1977) tekee edelleen hämmästyttävällä ajankohtaisuudellaan kokemukselliseksi yksilön vapauden suhteellisuuden teknologisen tarkkailun ja kontrollin keskellä. Heidi Kilpeläisen alias HK119:n MIND (2008) ennakoi puolestaan internetin ”tubettajien” ja sosiaalisen median influensserien keinotekoisten identiteettien ja riippuvuuksien kulttuuria.
FixC osuuskunnan, 2014 perustaman maailman ainoan tekstit tv taiteen museon, MUseum of Teletext Artin taiteilijakaartista löytyy mm. Ohjelmisto taiteen pioneeri LIA, media hackingin esitaitelija ryhmä ÛBERMORGEN ja mecanografía expandidin mestari Raquel Meyers.
07-24 -näyttelyn taiteilijat
VILKE-kokoelma:
Philip von Knorring, Mika Taanila, Pekka Nevalainen, mfx, Alli Savolainen, Maria Duncker, Jimi Tenor, Heidi Kilpeläinen A.K.A. HK119 ja Marjatta Oja.
MUseum of Teletext Art:
LIA, Karin Ferrari, Jarkko Räsänen, Seppo Renvall, Kari Yli-Annala, Erkka Nissinen, Paula Lehtonen, ÜBERMORGEN, Ryo Ikeshiro, Raquel Meyers, Kathrin Günter, Dragan Espenschied, Ian Gouldstone, Juha van Ingen, Max Capacity, Emilie Gervais, Karin Andersen, Bakketun & Norum, Dan Farrimond, Maria Lavman Vetö, Mad as Hell ja Max Haarich.
Näyttelyn osana esitetään heinäkuusta alkaen joulukuun loppun asti sarja uusia teoksia MUseum of Teletext Art -sivuilla YLE Teksti-TVssä (alkaen s. 803, 805 ja 806). Näiden teosten tekijöinä ovat Paula Lehtonen, Karin Ferrari, Max Haarich, Ryo Ikeshiro, Raquel Meyers ja Erkka Nissinen.
Kiitokset Päivölän opistolle, YLE Teksti -TV:n toimitukselle, kaikille osallistuville taiteilijoille, Pro Av Saarikolle ja Julia Gesslille (ORF).
Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.
EN
FixC: 07-24
The name of the exhibition reflects the years of operation of the FixC cooperative up to the time of the exhibition. The exhibition presents a wide selection of high-quality art from the Museum of Teletext Art (MUTA) and the VILKE collection.
VILKE bows out with gratitude!
This exhibition will be the last time the VILKE collection, established by the FixC cooperative in 2013, is showcased. The purpose of the VILKE collection was to bring together various contemporary works, whose concept, structure, or function is fundamentally linked to the technology involved in them. The aim was to highlight many artworks that had been overlooked by museum collections and the official canon of Finnish art history. This goal was achieved, but now it’s time to pass the baton to the next generation of practitioners.
Among the exhibited works, Philip von Knorring’s video monitor installation Bevakad (1977) remains astonishingly relevant in its exploration of the relative nature of individual freedom amidst technological surveillance and control. Heidi Kilpeläinen, also known as HK119, anticipates the culture of artificial identities and dependencies among internet ”YouTubers” and social media influencers in her work MIND (2008).
Among the artists of the MUseum of Teletext Art, the world’s only teletext art museum founded in 2014 by the FixC cooperative, you can find e.g. Software art pioneer LIA, renoun media hacking duo ÛBERMORGEN and the master of mecanografía expandid Raquel Meyers.
Artists featured in the 07-24 exhibition
VILKE:
Philip von Knorring, Mika Taanila, Pekka Nevalainen, mfx, Alli Savolainen, Maria Duncker, Jimi Tenor, Heidi Kilpeläinen A.K.A. HK119 and Marjatta Oja.
MUTA:
LIA, Karin Ferrari, Jarkko Räsänen, Seppo Renvall, Kari Yli-Annala, Erkka Nissinen, Paula Lehtonen, ÜBERMORGEN, Ryo Ikeshiro, Raquel Meyers, Kathrin Günter, Dragan Espenschied, Ian Gouldstone, Juha van Ingen, Max Capacity, Emilie Gervais, Karin Andersen, Bakketun & Norum, Dan Farrimond, Karin Ferrari, Maria Lavman Vetö, Karin Andresson, Mad as Hell and Max Haarich.
As part of the exhibition, a series of new works will be presented on the Museum of Teletext Art pages on YLE Teletext (starting on pages 803, 805, and 806) from July to the end of December. These works are by Paula Lehtonen, Karin Ferrari, Max Haarich, Ryo Ikeshiro, Raquel Meyers, and Erkka Nissinen.
Special thanks to the Päivölä Institute, the YLE Teletext editorial team, all the participating artists, Pro Av Saarikko and Julia Gessl (ORF). The exhibition is supported by the Arts Promotion Centre Finland.