Sami Sänpäkkilä

Rituaali sateenkaarelle

Rituaali sateenkaarelle on Sami Sänpäkkilän uusi valokuvasarja, joka loihtii arjen keskeltä esiin nykyajan maagista realismia. Valokuvasarja on mysteeri keksityistä rituaaleista, jotka loin vuonna 2022 kokemieni tapahtumien innoittamana.

Kesäisin iltakävelyllä Kalevan siirtolapuutarhan liepeillä kuljin usein graffitin ohi, jossa luki isoin kirjaimin ”Kuolema”. Sen suoraviivainen viesti kiehtoi minua, ja järjestin kuvaussession graffitin luona. En ollut varma, voisinko käyttää toisen tekemää graffitia omassa taiteessani. Muutamaa viikkoa myöhemmin, kun olin ystäväni luona pelaamassa Shanghai-korttipeliä, joku mainitsi lähes ohimennen, että hän oli koko vuoden pakonomaisesti maalannut sanaa “kuolema”. Otin puhelimeni esille ja näytin hänelle ottamani kuvan. ”Tuo on minun graffitini!”, hän totesi, ja antoi mielihyvin siunauksen sen käytölle osana taideteostani.

Jouluaattona kävelin kotikaupunkini Ulvilan hiljentyneiden katujen läpi sen ainoaan divariin, jossa olin rampannut aktiivisesti seitsemänvuotiaasta asti, mutta jossa en ollut käynyt vuosikymmeniin. Ovelle johtivat vain yhdet jalanjäljet. Neljäkymmentä vuotta ensivisiittini jälkeen vastaani tuli tuttu vanhojen kirjojen tuoksu ja tiskin takana istui sama harmaahiuksinen mies, jolta olin nuorena ostanut kasoittain kirjoja ja sarjakuvia. Selitin hänelle, että etsin viittä samanlaista kirjaa rekvisiitaksi valokuviini. Juttelimme niitä näitä yli puoli tuntia, ja kun viimein poistuin kirjat käsissäni, lupasin tulla ensi jouluna uudestaan. Kun kotiin päästyäni avasin yhden kirjoista, ensimmäinen sana jonka näin oli ”Sateenkaari”.

Olimme äitini kanssa kävelyllä lähimetsässä, kun törmäsimme valtavaan tiipiihin joka oli tehty kymmenistä kuolleista puista ja oksista. Sen kylkeen oli ripustettu lauta, jossa oli kirjoitusta. Tiipiin rakentajat, kahdeksanvuotiaat pojat, pyysivät, että kukaan ei tuhoaisi heidän luomustaan. Jatkoimme matkaa ja kohtasimme polulla miehen, joka seisoi polkupyöränsä vieressä ja joi olutta. Hän ei tervehtinyt meitä, vaan kysyi mielipidettämme tekoälystä ja robotiikasta. En osannut sanoa mitään. Myöhemmin pyysin tekoäly ChatGPT:tä keksimään, kuinka nämä kaksi kohtaamista liittyvät toisiinsa. ”Humalainen mies ja pikkupojat työskentelevät yhdessä käyttäen tiipiitä laboratorionaan kehitelläkseen uusia ja innovatiivisia tekoäly- ja robottijärjestelmiä, jotka parantavat heidän elämäänsä metsässä ja suojelee ympäristöä.”

Vaikka rakkaus on ainoaa todellista taikuutta, jonka olen henkilökohtaisesti kokenut, nämä mystiset hetket ja kohtaamiset antavat toivoa, että on olemassa jotain joka opastaa meitä poluillamme, vaikka vain leikillään.