Mitä Missä Milloin Ketkä
Mitä Missä Milloin Ketkä
Olemme kolme nuorta kuvataiteilijaa Tampereelta, Lahdesta ja Helsingistä. Pääasiassa käyttämämme tekniikat ovat piirustus, valokuva, video ja installaatio.
Näyttelyn yhteiseksi teemaksi on muotoutunut etääntynyt kokemus luonnosta. Käsittelytapamme ei ole paikanpäällä tutkiva ja luontoa havainnollistava vaan hyvinkin luonnosta vieraantunut ja urbaani näkökulmiltaan. Myös ihmisen luonto ja luonne liittyy välillisesti teemaan.
Heini Matveinen
”Tekemättömät työt” on sarja näennäisen kevyitä lyijykynäpiirustuksia, joiden kuvamaailma sijoittuu puutarhaan tai takapihalle. Ne ovat ilmavia lähikuvia asioista tai asioiden tilasta, askareista, jotka ovat jääneet kesken, tai jotka työtä aikanaan tehnyt on unohtanut. ”Tekemättömät työt” on samalla soimaus ja sovitus. Ne muistuttavat toimettomuudesta, joutenolosta, asioiden lykkäämisestä, mutta eivät sinänsä patista puuttumaan niihin. Allegorisempi lähestymistapa antaa viitteitä katoavaisuudesta ja elämän hetkellisyydestä. Monet kasvien nimet ovat kansankielessä muuttuneet enteellisiksi, kuten kotkansiipi (Matteuccia struthiopteris) kuolemankouraksi tai kuolleenvuoteeksi, tai sanontoihin sanan ”kuolla” korvikkeeksi, kuten ”alkaa kasvaa koiranputkea” (Anthriscus sylvestris). Ovatko kaikki ponnistelut sittenkin turhaa kun kuolema meidät kuitenkin niittää? (Lat. vanitas: turhuus, tyhjyys, näennäisyys, turhamaisuus)
”Kesätyö” – tilateos ottaa kantaa näkymättömiin töihin. Monien palveluiden takana on suurta uurastusta, joka monesti jää vaille ansaitsemaansa huomiota.
Heidi Saramäki
”Luontokuvia” -valokuvasarjassa on kuvattu ihmisrakennelmia ympäristössä. Sarjaan kuuluu hylättyjä, luonnonvaltaamia, metsittyneitä sekä säilytettyjä kohteita. ”Luontokuvissa” kiinnostuksen kohteena on luontoon rakentuva kerroksellisuus. Ihminen rakentaa luontoa, luonto levittäytyy sen päälle ja ihminen taas mahdollisesti puuttuu siihen toimillaan. Kierto jatkuu. Missä vaiheessa kehityskulkua ollaan menossa. Mitkä ovat ihmiselle säilytettäviä kohteita ja minkä voi jättää silleen.
”Aavikonruusu” on videoprojisointi, kuvaus siitä, kuinka yleensä aavikolla tuulen mukana pyörivä kuiva kuolleen näköinen kasvi muuttuu veden kohdattuaan elinvoimaiseksi. Aavikonruusu (Selaginella Lepidophylla) on juureton epäkasvi, joka selviää karuissakin olosuhteissa. Muista kasveista poiketen kyky liikkua on sille elinehto. Tämän kasvin elämä perustuu paikan etsimiselle ja sopivan kohdan (lammikko sateen jälkeen) löydettyään sen taival paikallistuu. Siinä se avautuu, siittää uusia palleroita; veden loputtua vetäytyy ja jatkaa matkaansa. Voin ottaa kasvin pahvilaatikosta, antaa kasville vettä. Voin seurata simuloitua luonnonihmettä poistumatta asunnostani.
Installaatio ”Metsää puilta” rakentuu pienistä muovisista lentokoneista. Muovista rakennettu metsä ei maadu sen enempää kuin muuta muotoaan. Muovi on materiaali, jota kasataan maastoon. Hiljalleen siitä muodostuu kumpareita ja harjuja, luonnonkaltaisia muodostelmia.
Asioita tarkastellaan lyhyellä perspektiivillä oli määre sitten aika tai välimatka. Asioiden yksityiskohtia usein pohditaan ja määritellään näkemättä kokonaiskuvaa. Tehdään kokonaisvaltaisia päätöksiä ja siten aiheutetaan suuria muutoksia. Ei nähdä metsää puilta tai päinvastoin.
Laura Uusitalo
Valokuvasarjaa ”Asetelmia” varten olen leikannut postikorteista erilaisia aiheita. Niistä olen rakentanut maisemallisia asetelmia, joista olen sitten ottanut valokuvia. Syntyneet työt ajattelen kuviksi kognitiivisesta tilasta, paikoista, joissa emme ole käyneet, mutta joiden tiedämme olevan olemassa. Kuvat ja tarinat tuntemattomista kaupungeista ja maista sekoittuvat muistikuviin koetuista ja nähdyistä paikoista; niistä muodostuvat mielikuvat maailman eri kolkista, ihmisistä, maisemista ja kulttuureista.
Installaatioteos ”Nurmikko” koostuu noin tuhannesta muovisesta vesipullosta, joiden sisälle olen istuttanut pihanurmen siemeniä. Teos käsittelee kasvien ja ihmisen molemminpuolista hyötysuhdetta, jossa kummaltakin puolelta löytyy hyötyjiä ja häviäjiä. Toiset kasveista saavat osakseen loppumatonta huolenpitoa ja samaan aikaan hyödyttömät lajit väistyvät alta. Ihmissuvun viljelytyö saa kasvit kukoistamaan paikoissa, joissa se muuten olisi mahdotonta. Lannoitus ja kasvien jalostus, ääripäänä geenimuuntelu, saa kasvit tuottamaan yhä suurempaa satoa, mikä lienee ihmisen kasveille asetetuista toiveista tärkein. Kenelläkään ei vain ole tietoa mihin tämä kaikki johtaa. Kasvimaailma homogenisoituu ja geenimuunnellut kasvit saattavat viljelyalueiden ulkopuolelle levitessään aiheuttaa yllättäviä seuraamuksia.
Teoksen pienet luonnonkappaleet ovat täysin hallittavissa. Voin siirrellä niitä ja päättää veden ja valon määrästä mieleni mukaan. Samalla kuitenkin pullo rajaa minut ”luonnon” ulkopuolelle.