AIKAKAUTENSA SYNNYTTÄMÄÄ TAIDETTA – Juhani Tarna
Omalla tavallaan aika havainnollistuu rakenteissa. Ihminen näkee talokylien, kaupunkien rakentuvan ja muuttuvan. Joskus kun katselen ympärillä viime vuosikymmeninä rakennettuja asuntoalueita, elementtitaloja, markettien ym. talojen sisätiloja: säleikköineen, läpinäkyvine seinineen, levytyksineen, ruutuineen ja värikkäine palkkeineen, niin näen ja tunnen, että niissä on sukulaisuutta joihinkin omiin teoksiini. Eikä ihme, olenhan elänyt tässä ajassa luomassa ja tekemässä sen tyyliä, jopa jossain määrin ennakoinut sitä maalauksissani ja kirjoituksissani. Aikakauden tyyli määräytyy vallitsevasta, isosta kokonaisuudesta. Ei sen rinnalla ole jotain toista taidetta, olipa teos sitten intiimi tai urbaani.
Olen tyytyväinen siitä, että jotkut, etenkin julkiset teokseni ovat ikään kuin muuttuneet ajan myötä kollektiivisemmiksi, sitä ne eivät aina ole olleet. Olen omin silmin ja lehtikuvien välityksellä nähnyt kuinka ihmiset ovat ryhmittyneet maalausteni eteen valokuvausta varten. Se on hyvä, siitä vain sopii kuvauttaa itsensä: sinisten, keltaisten, punaisten, vihreiden, violettien, oranssien ym. maalausteni kirkkaiden värien edessä. Tällä tavalla tulee ymmärretyksi, että teokset ovat osa tätä kulttuuria.
Tein ensimmäiset abstraktiset värisommitelmani vuonna 1955 ja jatkoin niiden kehittelyä taidekoulussa
Helsingissä syksystä 1956. Käydessäni lomalla taidekoulusta aloin puhua abstraktisesta taiteesta myös Satakunnassa. Kirjoitin siitä lehtiin ja pidin ensimmäisen kurssin. Tällä tavalla abstraktinen taideilmaisu tuli Satakuntaan, aikaisemmin ei sitä oltu täällä tehty. Uudella opilla oli oleellinen merkitys myös Kankaanpään taidekoulun syntymiseen ja perustamiseen.
KERROKSELLINEN VÄRITYYLI SYNTYY
Vuonna 1966 sain kilpailun perusteella tehtäväksi suuren julkisen seinämaalauksen Porin Teknillisen oppilaitoksen uuteen koulurakennukseen. Asuin kesän koulun juhlasalissa ja maalasin työtä. Teos valmistui syksyllä ja paljastettiin Porinpäivänä. Myöhemmin Helsingin yliopiston Taidehistorianlaitoksella tehdyssä tutkimuksessa teos määriteltiin suureksi, julkiseksi, kineettiseksi teokseksi. Tutkimus merkitsi maalauksen yhdistämistä tietoisesti taidehistoriaan.
”Sen minkä ihminen näkee takana on aina toinen taso”. Osapuilleen tämän ajatuksen pohjalta aloin 1970-luvulla töissäni sommittelemaan ja maalaamaan väripintoja toistensa eteen ja taakse. En enää niinkään rinnakkain kuten perinteisesti on ollut laita. Tavoittelin töissä suuria psyykkisiä vaikutuksia. Jaoin päälimmäiset väripinnat suikaleiksi, joiden välissä oli avoimia välejä, ikään kuin harvassa laudoituksessa. Alla olevat väripinnat ja muodot pääsivät näkymään näistä väleistä. Kaiken päälimmäiseksi kerrokseksi sommittelin vielä aaltoviivakenttiä. Aaltoviiva on merkillinen ”elementti”, se elää jotenkin lähellä ilmiön ja todellisuuden rajaa. Kerroksellinen yhteisvaikutelma loi teoksiin aineettomuutta.
Näitä uusia töitä oli näyttelyissä mm. Porissa 1980-luvulla, omassa yksityisnäyttelyssä Ässä-galleriassa Helsingissä 1986 ja Porin taidemuseossa, takautuvassa näyttelyssä vuonna 1988.Porissa silloin vaikuttanut
Tiina Nyrhinen kirjoitti näyttelystä taidemuseossa mm. ”Tarnan töissä on uudenlaista ilmavuutta ja nautintoa väreistä ja liikkeestä, niin että ne todella vaikuttavat katsojan psyykeen. Silloin kun mittakaava ja värien sointi helähtää kohdalleen Tarnan töitä ei voi vastustaa. Raikkaat värit monimutkaisina, mutta silti yhtenäisinä luovat väristyksiä, lämmön ja kylmyyden tuntemuksia.” (SK 1988)
Tässä Poriginal Gallerian näyttelyssä on etupäässä töitä kolmen viime vuoden ajalta. Viimeisimpiä ideoita ja maalauksia ovat hyvin pitkät työt, niiden rakenteisiin ja kerroksellisuuteen olen saanut innoitusta jonkinlaisesta ”kulttuurin hahmost”, joka syntyy ja havainnoituu, kuitenkin se on aina arvoituksellinen.