ilmestyksiä ja Kokemuksia maisemasta

ARJA-RIITTA NIEMINEN
ilmestyksiä

Maalausnäyttelyni sai henkensä kesäkuussa työskennellessäni Suomen Taiteilijaseuran ateljeetalossa Grassinassa, lähellä Firenzeä.
Lähtökohta tälle näyttelylle ja työskentelylle Italiassa oli aivan toinen. Työ ei kuitenkaan luonnistunut suunnitelmien mukaan. Vedettyäni kankaalle yhä useamman kerroksen pohjamaalia huomasin maalaavani Toscanalaista kelta-vaaleanpunaista talon seinää. Tästä seinästä alkoi nousta esiin – ilmestyä – jotakin, jonka tunnistin Neitsyt Marian hameen helmaksi: vaaleanpunainen hame Pontormon Marian Ilmestys freskosta Capella Capponissa Firenzessä. Tämän koin kohtalokseni, sillä sattumoisin työskentelin juuri Pontormon mukaan nimetyssä ateljeessa. Niinpä annoin työn viedä mennessään ja vaikutteet niin ympäröivästä maisemasta, valosta ja lämmöstä, kuin varhaisrenessanssin maalauksistakin – näistä rakkaimpina Fra Angelicon San Marcon luostarin freskot – saivat vapaasti virrata töihin.
Ilmestys ei tämän näyttelyn yhteydessä tarkoita visuaalista, silmin nähtyä, ilmestystä. Ilmestys on pikemminkin sisäinen kokemus, liikahdus alitajunnassa tai jopa fyysinen tuntemus, johon töiden lihalliset ja verestävät värit viittaavat. Pohjimmiltaan työt kertovat ihmisenä olemisesta, joka on moniulotteista ja kerroksellista, näkymätöntä ja näkyvää.
Ilmestyksiä tässä näyttelyssä on kahdenlaisia. Osa töistä kertoo Neitsyt Marian Ilmestyksestä, jossa ei kuitenkaan enkeli ilmesty nuorelle Marialle kuten näin nimetyissä keski- ja renessanssiajan maalauksissa, vaan työt kertovat Neitsyt Marian ”ilmestymisestä” nykyihmisessä: äitinä ja naisena olemisesta, sen pyhyydestä ja pahuudesta.
Madonna-teossarjassa olen rinnastanut palan italialaisen nykynaisen vaatetta vanhassa maalauksessa kuvattuun Marian viitan palaan. Nämä rinnastukset ovat puhtaasti visuaalisia, mutta johdattelevat filosofiseenkin pohdiskeluun.
Toisessa teossarjassa ilmestys perustuu enemmän näköhavaintoon. Nämä työt kertovat tilanteesta, kun unen rajamailla, ennen nukahtamista tai juuri herätessä, tapetin ja sisustustekstiilien kuviot sulautuvat uneen sekoittuen kehon tuntemuksiin ja valot, varjot sekä ympäröivät äänet saavat ne elämään omaa epätodellista elämäänsä.
Ajatuksenani on töiden ripustuksella luoda tila, jossa assosioituu tunne Pyhän kosketuksesta ja ikiaikaisuudesta – puettuna katoavaisuuteen ja raadollisuuteen. Tila voi olla autioitunut sisäinen kappeli heräämässä uuteen elämään
Maalaan akryylilla pingottamattomalle puuvillakankaalle. Työt koostuvat yhdestä tai useammasta erimuotoisesta palasesta.

Arja-Riitta Nieminen

———–

VAULA SIISKONEN
Kokemuksia maisemasta

Aiheeni ovat luonnosta. Tarkastelen vuodenaikaan, vuorokaudenaikaan ja säätilaan liittyviä ilmiöitä väreinä ja rytminä. Valoa ja energiaa.
Viime vuonna maalasin auringonlaskun värejä ja kaamosta. Syntyi sarja punaisia maalauksia ja ensimmäiset kaamosmaalaukset.
Marras-joulukuussa taivas on merkillinen. Kun sää on kirkas, outo puolivalo valaisee maisemaa, ja aurinko kaartaa matalalta. Välillä tuntuu, että valo ei yllä maahan saakka tai että tummat pellot ja metsä imevät valon. Tai että kevyt valo pakenee ylöspäin. Pidän kaamoksesta, silloinkin kun paksut pilvet roikkuvat alhaalla. Kaikki tuntuu lepäävän, paitsi ihminen.
Kaamoksesta maalasin sarjan selkärankamaalauksia. Tummia värejä. Ajattelin, että meillä pohjoisen ihmisillä kaamos on pesiytynyt selkärankaan. Monelle se on kuin kahle, jota täytyy paeta etelän aurinkoon.
Joki-maalaus. Metsässä on puro, joka on kaivertanut kiemuraista uomaansa kauan. Välillä vesi seisoo suvannoissa ja sitten taas juoksee eteenpäin. Kun silmiini osui afrikkalaisen polyrytmin kaava 5+7 (2 3 2 2 3) – 3+3+3+3 – 4+4+4 ajattelin, että tuossa on samaa kuin puron virtauksessa, tuulen liikuttamissa puissa ja aallokossa. Ikiaikainen rytmi.
Maalaan öljymaalauksia. Rakennan maalauspohjat huolellisesti. Päällystän puupalikoita ja rimoja ompelemalla niiden päälle kangasta. Työ on hidasta, ja se on tarkoituskin, sillä se on osa teosten sisältöä.

Vaula Siiskonen