KIPINÄ KENGÄSSÄ – Poriginal galleria 20 vuotta.
Poriginal galleria täyttää kuluvana vuonna kaksikymmentä vuotta. Poriginal ja Porin taidemuseo järjestävät täysien vuosien kunniaksi juhlanäyttelyn, johon on kutsuttu kolme suomalaista eturivin taiteilijaa, Anne Alho, Kaisu Koivisto ja Riitta Uusitalo. Näyttelyn yhteydessä ilmestyvä 200-sivuinen kirja esittelee taiteilijat ja heidän tuotantonsa sekä rakentaa kuvaa Poriginalin kahden vuosikymmenen mittaisesta toiminnasta yhtenä harvoista kunnallisista gallerioista maassamme.
KIPINÄ KENGÄSSÄ. Se on kokemus, jota ihminen ei voi ymmärtää, jos ei sitä koskaan ole omalle kohdalle sattunut, toteaa Anne Alho kun puhe kääntyy hitsaustekniikkaa käyttävän kuvanveistäjän arkeen. Alho on Kaisu Koiviston ja Riitta Uusitalon ohella yksi kolmesta Poriginal gallerian 20-vuotisjuhlanäyttelyn taiteilijasta. Jokaisella taiteilijalla on oma näkyvä ja itsenäinen roolinsa suomalaisen taiteen kärjessä. Paitsi menestys, joka on seurannut poikkeuksellisen kiinnostavaa taiteellista työskentelyä, kolmikkoa yhdistää Kankaanpään taidekoulu – josta jokainen aikoinaan on valmistunut – sekä Poriginal galleria, joka liittyy jokaisen taiteilijan ammatilliseen uraan.
KIPINÄ KENGÄSSÄ on Poriginal gallerian juhlanäyttelyn sekä näyttelyn yhteydessä julkaistavan gallerian toimintaa dokumentoivan kirjan nimi. Nimi viittaa yhtä lailla taiteilijan ammattiin ja gallerian yhteisölliseen rooliin kuin kulttuurityön arkeen yleisemminkin. Kipinää on oltava ja liikettä kintuissa, kengissä. Pelkkä kipinä ei kuitenkaan vielä riitä, niin välttämätön kuin se onkin. Tarvitaan myös työtä ja työtä… Ja kuten Anne Alho totesi, kipinä väärässä paikassa polttaa ja on vain tuskallinen.
Kuvataiteilija ja taidekriitikko Hannu Castrén pohtii omassa puheenvuorossaan Poriginalin roolia:
’”Riippumattomuus ja ei-kaupallisuus suovat kunnalliselle gallerialle aivan oman toimintareviirin suomalaisessa galleriakentässä. Tässä yhteydessä tuo kovin epämääräisenäkin pidetty käsite ei-kaupallisuus tuntuu varsin täsmälliseltä. Gallerian jatkuvuus ei ole riippuvainen taiteen myynnistä eikä galleria välttämättä peri taiteilijalta näyttelyvuokraa lainkaan tai pyrkii siinä kohtuullisuuteen. Kun voitot ovat vain henkistä lajia, gallerian henkilökunta voi satsata asiantuntemuksensa ja kunnianhimonsa ensisijassa siihen. Riippumattomuus tuo mukanaan vielä yhden piirteen lisää. Se on vaihtoehtoisuus. Gallerian tehtävänä ei ole esitellä jo nykytaiteen ajankohtaiseen kärkeen nostettuja taiteilijoita ja taidetta. Se operoi mieluummin taiteen dynamiikan siinä päässä, jossa uusi ja erilainen vielä tuntemattomana hakee paikkaansa taidemaailmassa. Vielä marginaalinen, mutta sykähdyttävästi olemassa olevaa kyseenalaistava ja muutosta oireileva taide voisi olla kunnallisen gallerian kunnianhimon huippukohteena.”
”Objektiivisuus on välttämätöntä, jotta taiteella ylipäätään voisi koskettaa toista ihmistä”, toteaa puolestaan Anne Alho ja jatkaa: ”Kun itsestään selvät asiat yhdistyvät oikealla tavalla, taiteilijan on mahdollista kokea, että työ ei ole vain henkilökohtaisten asioiden työstämistä, se on jotain paljon yleismerkityksellisempää.”
Onko Poriginal galleria näiden kahden vuosikymmenen kuluessa kyennyt vastaamaan Castrénin ja Alhon asettamaan haasteeseen? Miten galleria on onnistunut tehtävässään vai onko se jäänyt vain kipinäksi kengässä? Näihin kysymyksiin jokainen voi etsiä vastauksia mm. näyttelystä sekä KIPINÄ KENGÄSSÄ -näyttelyjulkaisusta.