Maalauksia – Henri Hagman

Maalaustaiteen ensimmäinen ja tärkein tehtävä on avata ihmisen aistisuus – suhde aisteihin ja aistiapparaatti kokonaisuudessaan – kohti henkistä.

Toinen maalaustaiteen tehtävä on vaalia sellaista lumeen valtakuntaa, jossa utopia, puhdas havainto ja tosi kohtaavat. Kauniin ja subliimin kohdatessa perimmäisestä tulee ensimmäistä ja todellisinta.

Kolmas tehtävä täyttyy kahdesta edellisestä: ihmisen tietoisuus eksistenssistä ja ajan olemuksesta herää. Tämän myötä ei ole epäilystäkään siitä, kuinka olisi elettävä: henkisyyttä etsien, vapauden, rauhan, ilon ja tasa-arvoisuuden tekoja tehden.

Näkökulma ei ole minun, vaan maalaustaiteen itsensä.

Näköaisti on enimmäkseen ehdollistunut välineelliseen rationaalisuuteen eli pohjimmiltaan eloonjäämiseen. Maalauksen katsominen taas on puhtaasti esteettistä. On erilaisia tapoja yrittää syrjäyttää hyötyajatteluun perustuva katsominen esteettisellä katsomisella. Voi esimerkiksi asennoitua niin, että se on maalaus, joka katsoo, ja itse olen katsomisen kohde. On myös hyvä katsoa kohdistamatta katsetta, antaa silmien kulkea vapaana, tai katsoa hieman maalauksen ohi mutta samanaikaisesti tarkkailla maalausta tietoisuudessaan – millä tavalla se vaikuttaa. Voidaan myös ajatella, että katsoja kuuntelee maalauksen musiikkia – silmillään. Katsojan huomio on sekä maalauksessa että omissa psykosomaattisissa tuntemuksissaan; huomio ei ole ajattelussa, koska maalauskaan ei ajattelemaan kehoita. Huomio on maalauksen ja oman itsen olemuksessa. Huomio on olemisessa, ja siinä, millaisena aika kulkee.

Minulle omat maalaukseni toimivat 3-8 metrin etäisyydeltä.