MOTION PICTURES PRESENTS – Iida Nikitin

Jossain vaiheessa näkyviin tulee lummelammikko. Virta vie eteenpäin, lumpeet keinuvat rauhoittavan rytmin tahdissa laineiden liplattaessa. Vedessä näkyy olevan nuori nainen. Veden äärellä on metsä, ei suuri eikä pieni. Vilahdukselta saattaa nähdä villieläimiä. Joku nainen on retkellä metsässä.
Maalaukset yhtyvät, muodostavat liikkuvan kuvan. Voisi kuvitella, että kamera tallentaa nopeita välähdyksiä, jotka järjestäytyvät tietyksi jatkumoksi. Dramaattiset, jopa julistavalta tuntuvat kuvat muuttavat niin nopeasti muotoaan, että on mahdotonta ajatella vain yhtä merkitystä niiden kertomalle tarinalle. Näin ollen on mahdotonta myös kuunnella vain yhtä voimallista kertojaa, joka ohjaisi totuudellisuuden tielle. Tästä johtuva yleinen hermostuminen ja neuroottinen mielenlaatu saa kokijan hengästymään. Kuitenkin samanaikaisesti etäisyyden päästä tarkasteltuna tilanne tuntuu rauhoittavalta. Kadonnut merkitys onkin avannut yllättävän näkymän, joka vapauttaa tarttumaan mihin tahansa itse valittuun tarkoitukseen ja toisaalta luopumaan siitä. Kiistanalainen tilanne ei kuitenkaan ratkea, vaan monistuu jokaisen siihen kohdistetun reaktion kautta.
Jotta nyt voisi hetkellisesti rentoutua nopean muutoksen keskellä, ei tarvitse lähteä kovin kauas. Ei ole tiettyä luontoa mihin palata, eikä tiettyä myyttiä mihin uskoa, niinkuin ei ole tiettyä aikaa mitä paeta. Lisääntyvän tiedon kulutuksen luoma illuusio siitä, että kaikki olisi esillä ja etenisi tiettyyn suuntaan, tuntuu kestämättömältä aikana, jolloin todellisuus ei ole yhden aatteen tai sen puutteen hallinnoima. Näin ollen aikojen lopun kuvastokin on kuin viihdyttävä yhden illan nautinto, joka vapauttaa kaipuusta puhtaaseen ja eheään kokonaisuuteen.