“ ONKO PAKKO…?” ja muita kysymyksiä – Kirsi Mäki

Aloitin sivutoimisen taiteilijuuden 10 vuotta sitten. Pakko kai se oli. Kirjoittaminen oli ja on oiva väylä, mutta kuvittamisen pakko iski. Tai käsintekemisen, kokeilemisen, uusien ilmaisumuotojen etsimisen. Alkuaikojen taiteista mukana edelleen kulkee kalligrafia (joka pakottaa kurinalaisuuteen ja opettaa nöyryyttä) ja käsintehdyn paperin tekeminen, joka puolestaan antaa kokeilemisen vapauden. Luonnonmateriaalit ovat olleet mukana aina.

Metsissä ja pelloilla haahuiluun on viime vuosina tullut mukaan digikamera, tuo kirottu ja kiitetty. Kuvaan kasveja; kuolleita ja eläviä, tunnistusmielessä ja mielenkiinnosta. Kuvaan omaa ympäristöäni eli maaseutua sellaisena kuin sen näen. Kuvia en käsittele, ellei sillä etsitä tyystin omaa ilmaisumuotoa. Autenttisuus voi olla läsnä digikuvissakin. Kuvaamisen vaikeus on siinä, että jo saksalainen Karl Blossfeldt teki 1900-luvun alun kasvikuvissaan huimaa jälkeä. Kulttuurihistorioitsijana palaan valokuvissakin melko kauas menneisyyteen. Kuvataiteessa Caspar David Friedrichiltä, Carl Spitzwegiltä tai keskieurooppalaisilta symbolisteilta tulee viehtymys valoon ja varjoon, synkkyyden ja pilkahdusten draamaan. Huumoria unohtamatta.

Näyttelyssä näkyy myös puuhailuni kirjojen parissa. 1999-2000 tein yhdessä Eeva Mattisen kanssa näyttelyjä kirjastojen poistokirjoista. Edelleenkin olen kiinnostunut kirjojen muuntelemisesta, ja tällä hetkellähän kirjojen tuunaaminen tai taiteilijakirjat (altered books, artist books) on vahvasti esillä.

Teemoiltaan näyttely osittain kuvittaa kirjallisia pohdiskeluja Lauttakylä-lehden kuukausittaisissa päiväkirjoissa. Samat kysymykset nousevat mieleen kirjoittaessa ja taiteillessa. Kuvissa kylläkin ihminen fyysisesti on poissa, mutta ihmisen jättämät jäljet, ne näkyvät. Niistä nousee kysymyksiä, ei välttämättä vastauksia