TheBritishConnection

TheBritishConnection -näyttelyyn osallistuu seitsemän taiteilijaa, joita yhdistävät 1980- ja 90-luvuilla Lontoon tunnetuissa taidekouluissa syntyneet kokemukset ja ystävyydet. Näitä maineikkaita taidekouluja ovat Chelsea, Central and St Martins School, the Royal College sekä Slade School of Art.

Näyttely saattaa meidät jälleen yhteen – ensimmäistä kertaa ryhmänä valmistumisen jälkeen. Esillä olevat työt, jotka ovat kaikki uusia, esittelevät niitä eri teemoja, välineitä ja esteettisiä tuntoja, joita olemme yksilöllisesti kehitelleet valmistumisen jälkeisinä vuosina. Akryyli-, öljy- ja vesivärejä, grafiikkaa, piirustuksia ja kipsiä on kaikkia käytetty sillä ymmärryksellä ja taidolla, joka on muovautunut ja jalostunut ajan kuluessa. Vastakkain asettuvia aiheitamme ovat maisema, muotokuva, interiöörit ja eläimet, ja ne heijastelevat sekä erilaisia elämänkokemuksiamme että omistautumista taiteen tekemiselle omassa elämässämme.

Näyttely tuo siis yhteen seitsemän selkeästi yksilöllisen taiteilijan työt, ja se voidaan nähdä brittiläisen nykytaiteen läpileikkauksena. Mutta kenties se myös valaisee yhteisiä juuriamme. Ja kun työmme jälleen liittyvät yhteen, uusia merkityksiä ja yhteyksiä kehittyy edelleen.

Victoria Arney: Työskentelen maiseman kanssa ja sen kanssa, mitä maisema kertoo nykykatsojalle. Käyttäen perinteisiä tekniikoita – japanilaista puupiirrosta/etsausta/piirtämistä – tutkin hitaasti ja huolellisesti valokuvattuja kohteita, arkistoituja kuvia ja katastrofeja, jotta voisin pohtia haurasta suhdettamme maisemaan.
NO MANS LAND -teoksessa halusin tehdä jotakin, joka leijuu kirjaimellisesti (koska paperi on niin kevyttä että se liikkuu) ja arkkitehtuurillisesti. Hokusain viittaukset mereen ja tsunamiin olivat mielessäni tätä teosta tehdessäni. Ideologia teoksen taustalla on se, että valtameret pakenevat maiseman ja historian digitalisointia, sen tunkeilevaa läsnäoloa.

Aly Helyer: Työni käsittelevät muotokuvan ideaa, sekä historiallisessa että tämän ajan kontekstissa. Toivon jollakin keinoin voivani luoda yksittäisen kuvan, joka sulauttaa menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden yhteen. Pyrin luomaan universaaleja arkkityyppejä, alkukantaisia kuvia, jotka rakentuvat esi-isiltä perityistä ja jaetuista kulttuurisista kokemuksista.
Hahmon ja perustan välinen hierarkkinen ristiriita on avannut uusia haasteita: kontekstiin, illuusioon, perspektiiviin ja tasapintaisuuteen liittyviä. Prosessi itsessään käynnistää syvemmälle käyviä tutkimuksia, jotka luovat alustan itse maalaamisen tutkiskelulle, pyrkimykselle antaa työlle elämä, esittävyyden rajoitusten ylittämiselle, jolloin syntyy eräänlainen todellisuus vailla illuusiota. Näin tekemiseni saa voimaa niistä tietoisista ja tiedostamattomista ratkaisuista tai sattumanvaraisista tapahtumista, joita voi ilmaantua maalatessani.
Automatismista on muodostunut katalysaattori tälle alustavalle kuvien synnyttämiselle, joka on enemmän kuin ihmisen esittämistä.

Liz Hough: Näitä maalauksia on inspiroinut seuraava…
”Minä kohotan katseeni vuoria kohti” Psalmi 121:1

Lisa Ivory: ”Me olemme Kesy Mies, koska emme ole Villi Mies. Tiedämme mihin luotamme, koska tiedämme mitä pelkäämme. Tunnemme olevamme mukana jossakin sen perusteella, mikä ei ole mukana…se valaisee Minut Meissä…ihmisenä olemisen salattujen osien sirkus…”
Robert McLiam Wilson, WILD AT HEART

Jo Lawrance: Piirustukseni ovat syntyneet siitä, että rakastan piirtämistä. Halusin tehdä metsän puista, jotka ovat käyneet hauraiksi ja väliaikaisiksi mittasuhteidensa ja yksityiskohtiensa vuoksi.

Lee Maelzer: ”Lontoossa vaikuttava taiteilija tunnetaan siitä, että hän antaa käytetyille tavaroille ja tarpeettomiksi käyneille paikoille runollisen tarkoituksen kankaalla. Maelzer on jatkuvasti kiinnostunut siitä, millainen merkitys aineellisilla tavaroilla ja kohteilla on niihin yhteisiin kokemuksiin ja tunnusmerkillisiin rituaaleihin, jotka liittävät meidät yhteen.
Rohkaista viipymään elokuvallisessa iltahämärässä, mietiskellä jähmettyneen kuvan kummallista tyylioppia, joka voi kyllästää arjen melankolialla tai puristaa karmivuuden esiin aivan jokapäiväisimmästä asiasta…Silmä tarvitsee aikaa, jotta se saisi selvää patologisesti nähdyistä, automaattitarkennetuista yksityiskohdista tai vähäisistä, viettelevästi kuvatuista aineettomaksi muuttumisen vaiheista.” Rebecca Geldard

Caroline Ward-Raatikainen: Työni kuvaavat matkoja läpi maisemien ja tutkivat luovan mielikuvituksen roolia niissä. Minulle taide ei ole luonnon korvike vaan tapa herätellä unohdettua tarvetta päästä yhteyteen luonnon kanssa. Ja luonnossa olemisen kautta, luontoa pitkään ja hartaasti katsellen, nuo yhteydet saavat todellisen merkityksensä. Henkilökohtainen, runollinen, syvällinen, tieteellinen ja poliittinen: tämän ajan elävä luonto on kaikkea tuota…kunhan vain ovi ulos avataan sisimmästä käsin.
Kuten skottilais-amerikkalainen luonnontieteilijä John Muir niin ytimekkäästi kirjoitti;
”Lähdin vain ulos kävelylle ja lopulta päätin jäädä ulos auringonlaskuun saakka, koska tajusin, että ulos meneminen oli oikeastaan menemistä sisään.”