Totta – Minna Mäkelä, Maria Kausalainen

Näyttelyssä esillä olevia teoksia yhdistää toisiinsa pohdinnat todellisuudesta haavoittuvana ja keskeneräisenä sekä ajatukset lopullisesta poissaolosta. Ihminen on kuin puhki palaneena mutta edelleen viipyilevänä muistona tilanteissa, jotka muuten ovat täynnä elämää. Hukassa olemisen hetkinä etsimme nojauspintoja menneisyydestä ja haemme sieltä voimavaroja vaikeisiin tilanteisiin. Samalla hahmottelemme kuvaa itsestämme ja siitä mitkä asiat todella ovat tärkeitä meille.

Töissämme esiintyy ihmisiä tilanteissa joissa he kohtaavat toisen ihmisen. Usein he ovat vain läsnä vieretysten. Toisen ollessa poissa joko paikallisesti tai kokonaan voimme myös tuntea vierellämme yhteisten vuosien myötä saavutetun läsnäolon tunteen.

Koska olemme molemmat pienten lasten äitejä, töissämme näkyvät usein merkit vanhemmuudesta. Äitiyteen kasvaminen on prosessi joka noudattelee tiettyjä kaavoja, mutta on silti arvoituksellinen ja muuntuva, aivan kuin käsityksemme siitä mikä on totta.

Mutta millainen on todellinen ihmisen kohtaaminen? Kuinka me kommunikoimme keskenämme – kohtaammeko todella koskaan? Onko kaikki vain pelkkää illuusiota, leikkiä kuplan sisällä jota ravistelevat niin ympäröivä yhteiskunta, muut ihmiset ja ohimenevät tilanteet?